sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Normaalia arkea ☆

Nyt on lähteny arki rullaamaan taas. Prinssi on käyttäytyny ihan kohtuuhyvin, ei mitään testailuja vaikka olinki viikon poissa, mistä aikaisemmin se ois protestoinu jonkin verran. Mitä nyt poni vähän, maastossa ihan normeja juttuja kattellut toisella silmällä...

Prinssi on laihdutuskuurilla :"D. Tai yritetään saada tota kesämahaa pienemmäksi, lähinnä vaan siten, että lisätään liikutusta ja herkkuja pois. Ei olla heinämäärää vähennetty, kun ei tässä nyt niin suuresta muodonmuutoksesta ole kyse :D.
Yritän nyt saada aikaiseksi kunnollisen liikuntasuunnitelman, jota sit myös toteuttaisin mahdollisimman säännöllisesti. Jotenkin siihen tyyliin, että 2 krt vko koulutreeni, 2 estetreeni, 1 löysä päivä, 1 maastoilupäivä ja 1 vapaapäivä :).
Kivennäisvitamiinimössöt se saa 3-5 krt viikossa, sitten kun tulee vähän aktiivisemmaks toi liikunta niin saattaa olla et rupeen syöttämään ihan 6 tai 7 kertaa. Katsotaan nyt vaan et mihinkäs ryhdytään.

Niin ja tuohon liikutussuunnitelmaan vielä, että kärryilyä saattaa tulla joidenkin päivien tilalle, ja päivät saattavat vaihtua ! Tossa alhaalla vielä muutama kuva, joista osa on Katsun ja Katsun ottamia :).

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kreeta ♥

Heips!
Ollaan nyt täällä Hanian lentokentällä, Kreetalla, Kreikassa. On ollut ihan mahtava loma ja jos vain suinkin on joskus mahdollista niin kyllä tuun varmasti uudestaan! Hotelli on ollut paaaljon odotuksia parempi ja täällä on ollut täydelliset ilmat, ei liian kuuma mut kyllä 30 asteen hellettä piisaa. Joka päivä on uitu ihan urakalla altaassa ja pari kertaa on meressäkin käyty!

Katsu on hoidellut Prinssiä koko viikon ajan, eikä mulla ole mitään tietoa miten siellä on mennyt ! :D nyt kuitenkin takaisin Suomeen ja selvittämään, miten kaikilla on mennyt !

tiistai 2. syyskuuta 2014

Keppostelijat ⭐️

Heipsan! Tänään ei tule MyDayta, sillä tallilla oli aikamoinen häsä päällä. Muutenkaan ei ollut kovin suurta innostusta kuvaamista kohtaan, joten asia jäi sikseen. Korvaukseksi ajattelin kirjoittaa pitkän stoorin tästä päivästä :)

Aamulla heräsin 6.47, herätyskello tosin soi 6.45... Joka tapauksessa vaihdoin vaatteet koulukamoiksi (huppari, kolitsit, toppi). Sitten meikkasin reippaasti aika perusmeikit ja tein muut aamujutut siinä samoihin aikoihin. Aamupalana söin muistaakseni pari paahtoleipää, muutaman kuivatun luumun sekä juotavaksi vadelmakeittoa (...jota suosittelen 100% kaikille ❤️). Ennen kouluun lähtöä otin kameralla muutaman kuvan vielä aamupalasta ajanvietoksi :).
   Iskä heitti mut autolla kouluun (köhköh vähän päältä kilometrin matka...) kun oon vielä jonkin verran flunssanen, niin ettei tämä nyt pahene sitä reissua kohden. 
   Koulupäivä oli 8-15, ensimmäisenä biologian kaksoistunti. Käytiin ulkona aloittelemassa digikasviota, joka tehdään sitten näille padeille. Seuraavaksi oli opo-tunti, joka on nyt tähän asti ollut aika tylsä "aine", kun kaikkien padit aina temppuilee sen tunneilla eikä se edes osaa itsekään käyttää niitä...
   Kaiken tuon jälkeen meillä oli siitä suoraan ilman välkkää terveystietoa. Oltiin sellaista leikkiä, että piti vaihdella paikkoja ja sanoa positiivisia asioita, tai jotain tällaista... Se ei onnistunut ollenkaan, kun ei kukaan tytöistä uskaltanut sanoo kenestäkään pojasta mitään positiivista :D
   Terveystiedon tunnin jälkeen oli meidän ruokailuvuoro, ruokana jauhelihakeittoa, mitä en erityisemmin hirveästi syönyt, sillä leipääkin oli tarjolla :). Meidän ruokailu on aina 12-12.20  paitsi torstaisin joskus 11 aikoihin.
    Äikän tunnilla tutkimme jotain novellia ja siihen liittyviä juttuja. Sen jälkeen meillä oli musiikkia yksi tunti. Se on ihan oudosti ja tyhmästi, että seiskalla on musiikkia vain yksi tunti viikossa... Kuitenkin, musiikin tunnilla soitettiin kitaraa ja jotain Knock Knock Knock juttua :D mä pääsin soittaan rumpuiki B)
    Lopuksi englantia, ja noi meidän englannintunnit on aina ihan toivottomia. Meidän opettaja toistaa aina samoja juttuja, ja joka ainut kertaa meidän pitää esitellä itsemme parille. Sen lisäksi se puhuu englantia ruotsiaksentilla (taijotai) ja opettaa meille myös ruotsia. Mä oon ruotsistanu sen verran että jotain... "Jag heter Senni. Va heter du?" Ja meillä on ollu ehkä neljä tuntia ruotsia... Ja aivan! Myös numerot 0-20 B)...

Koulun jälkeen tein listaa Börjesiltä hankittavista jutuista ja Reettakin tuli meille. Tehtiin sitten mokkapaloja ja niistä tuli tosi hyviä! :) Sitten menin ulos Katsun (huomioikaa kuka Katsu on kyseessä) ja Reetan kanssa ja he saattoivat minut tallillekin koiran kanssa.

Tallilla  oli sitten Katsu paikalla. Prinssin kuntoonlaitossa meni varmasti se puolitoistatuntia, vaikka kyseessä oli harjaus ja suitset eikä takiaisiakaan ollut älyttömästi. Olin vain vähän laiska... 
Hoitojuttujen aikana Tindra oli tullut aidan alta syömään omenoita pihalle. Katsu sitten vei sen takaisin tarhaan, mutta tammahan tuli uudestaan porttilankojen alta.. Ja Katsu toi Tindran hetkeksi sisälle, mutta koitti uudestaan laittaa sen ulos samalla kun menin Prinssin kanssa kentälle. Ehtisin ratsastamaan sen 2minuuttia, kun huomasin että Junnu oli pureskellut aitalangat parista kohdasta rikki ja tungin Prinssin Katsulle. Menin sitten katsomaan ja oli siellä siis rikkinäisiä lankoja. Heppanoli sentään sisäpuolella! 
   Huusin sitten sieltä tarhan vierestä Katsulle, että hän kuskaa Prinssin boksiin ja vie Junnunkin sisälle. Tällä välin Tindra oli sitten taas tullut tarhasta, kun oli jäänyt valvomatta. Niin sitten päätettiin tuoda kaikki 4 hevosta sisälle, ja soitettiin itse tallinomistajalle :D. Harjailtiin vielä hetkinen Junnua käytävällä, kun Emppu on kipeä. Siivottiin talli ja lähdettiin kotiin.

Illalla olen nyt vain katsellut ohjelmia Yle Areenasta ja Katsomosta, ja kirjoittanut tämän kasan tekstiä!

Hyvää yötä ja pahoittelut kuvien puutteesta! Kyllä joskus vielä sekin päivä tulee kun minä olen aktiivinen blogini kanssa!

Senni & Karkurit

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Valmis! ☆

Moips!

Eli todella paljon anteeksi täst mun epäaktiivisuudesta vaihteeksi... Oon tehny monia monia monia videoiden alkuja, ei vaan oo millon mistäkin syystä päätynyt tänne asti.

Mutta siis asiaan! Prinssin jalka on ihan parantunut ja on jo kovassakin liikutuksessa. Edelleen kylmäilen sitä jos kyseessä on vähänkin pidempi kävelytys ja siitä eteenpäin estetreeneihin, aika vaihtelee siinä 10-20min, ja riippuu tosi paljon ihan treenistä/liikutuksesta. En enää kovinkaan usein kylmää sitä 20 minuuttia, yleisimmin se 15min. kun ei se kuitenkaan ollut mikään muu kuin kyynpurema vaikka ei sitä voidakaan ihan 120%  lupaamaan.
Kärryt on olleet perässä jo aika moneen kertaan. Kunnolla maastoon ei olla vielä lähdetty, mutta kentällä ollaan otettu ravia ja tallipihassa pyöritty. Prinssi on ottanut asiaan oikeen hyvin eikä oo tullu lainkaan pelleilyä tai säpsymistä.

Nyt en kirjoita mitään eilisistä päivistä, vaan aloitan sitten kirjoittamaan mahdollisimman tasaisesti viikon alusta ! :)

Muutama kuvanen vielä kännykästä, joten koot saattaa olla aika ihmeellisiä muuhun blogiin :I

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Ötökkäproblem

Olin siis iltapäivällä viiden jälkeen tallilla enkä tehnyt puomijuttuja, vaan minikävelytyksen, sillä ötökät härnäsivät harvinaisen pahasti. Tosin unohdin laittaa ötökkäkarkotetta ennen lähtöä :D

Tää oli vaa tämmöne päivitys :)

Toipilastouhuiluja

Eli nyt Prinssi ei enää saa kipulääkettä eikä pakettia jalassa, myöskin poni tarhailee jo kunnon kokoisella, omalla minilaitumellaan :). Turvotustakaan ei enää melkein ollenkaan ole, mutta polvi on vielä erimuotoinen kuin toisen jalan polvi, nimittäin pyöreämpi.
Nyt Prinssin kanssa voi kävellä jo ihan kunnollisia matkojakin, riippuen vähän reitistä 20-30min, kunhan tahti on aika rauhallinen. Pieni matka uittopaikalle ja takaisin ollaan tehty jo ilman satulaa selästä käsin, eikä jalka tai poni ole reagoinut lainkaan mitenkään negatiivisesti.
Tänään teen ehkä jotain puomijuttua maastakäsin kentällä, katsotaan nyt että missä kunnossa hepoinen on :)

Kuva niistä hoitotarvikkeista, joita käytettiin :)

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Parempi päivä

Tänään kun käytiin äitin kanssa tallilla, Prinssin jalka oli jo parempi. Laitettiin ponille 1-kerroksinen side polven alapuolelle, sellainen kevyt mutta kuitenkin jonkin verran tukeva.
Jalan turvotus oli laskenut jonkin verran, huomattavasti.
Prinsai ottaa tulehduskipulääkkeen jo aika nätisti ja melkein kaikki menee sisälle. Piikkejä se pelkää aika paljon, eilisen eläinlääkärikäynnin perusteella :D

Kuva tuossa alhaalla vielä eilisestä sidoksesta :) nyt jalassa on paljon kevyempi versio ja polven alapuolella !

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pakettimeininkiä :I

Eli nyt on tullu aika suuri muutos arkeen, karsinalepoa ja sairastarhailua.
Lyhyesti kerrottuna havaitsin eilen aamupäivällä, että Prinssin vasen ej. oli turvonnut kaksinkertaiseksi polvesta ylöspäin koko loppujalan, ei muuta kun eläinlääkärisoittoja paljon ja paljon ja paljon ja tänään sitten Hippomedista saapui oikeen mukava ja hyvä ja kiva ell katsomaan Prinssin jalkaa.
Eläinlääkärin mukaan todennäköisin on kyynpurema, mutta on muitakin mahdollisia aiheuttajia. Prinssillä on nyt iso tukipaketti jalassa, joka on parhaillaan eläinlääkärin laittama ja kolminkertainen. Se yltää yli polven, mutta kun jatkossa itse vaihdan siteen, laitan sen polven.alapuolelle, sillä turvotus on laskeutunut sinne ja polven kohdalla on papu-luu, joka eläinlääkärin mukaan hankaa todella herkästi siteeseen ja on vaikea ja riskialtis minun laittaa se. Olen tosin itsekin ihan tyytyväinen että se alle polven on hyvä, sillä en kovin mieluusti haluisi ottaa turhia riskejä papu-luun kanssa.

Huomisaamusta lähtien hoitotoimenpiteet:
- Aamulla side pois 20min kylmäystä ja side takaisin 1-kerroksisena
- Mahdollisuuksien mukaan päivällä kylmäys, jonka ajaksi side otetaan tietysti pois
- Illalla taas kylmäys ja yöksi 2-kerroksinen side

Tämän lisäksi annan joka päivä kerran Prinssille tulehduskipulääkettä.

Tilanne nyt:
Jalka ei ole läheskään niin turvonnut kuin eilen. Turvotus on hieman laskeutunut lähemmäs maata, sääreen. Ylhäältä paljon parempi kuin eilen. Eli kaikin puolin parempikuntoisempi kuin eilen :).

Tämän viikonlopun kulku:
Eli menen tallille vielä täksi illaksi ihan vain tarkastamaan tilanteet ja sopimaan Adinan kanssa muutamia juttuja. Jos Adina ehtii/ pystyy, niin Prinssiltä irroitetaan kengät vielä tänä iltana.
Huomisaamuna Prinssi pääsee toivottavasti jo sairastarhaan (karsinan kokoinen) pakettinsa kanssa :). Sairastarhassa poni viettää päivänsä ja yöt sisällä karsinassa.

Toivon mukaan turvotus on laskennut maanantaihin mennessä huomattavasti ja iho on pysynyt hyväkuntoisena :)

Ja sitten kuva vielä jalasta eilen!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Harjoittelua, harjoittelua :D ♥♣♦♠○◘

Ömn, rakastan noit merkkei ♥ ^^^^
Mutjuu, tosijuttuihin! :D

Eli ensinnäkin mulla oli tossa ---> se kysely, niin vaihoin sen tommoseen turhaan kyselyyn xd kosk mul menis kumminki tosi kauan semmosen videon tekemiseen. Mut siin kyselyssä voitti kumminki Tallipäivävideo ja ajattelin semmosen joka tapauksessa tehdä joku päivä :) voisin vaikka huomenna tehdä, taikkaa tiistaina :D riippuu minä päivänä on motii ;D

Mutta juu, tänään olin Katsun kanssa samaan aikaan tallilla, ja käytiin Tindran ja Prinssin kanssa maastossa, mentiin pellolla tuol 150cm korkeessa heinässä siel niit traktorin urii pitkin, oli aikas jännää mut samal kans ihan tosi märkää, kosk siäl sato.
Prinssi hätkähti kerran yht lintuu, mut muute iha kivasti. Takastulles otetii 2krt muutama askel ravii, meni iha hyvi. Oltii siis molemmat seläst käsin & ilman satulaa. Molemmat meni siis tosi nätisti, ja Tindraki oli tosi "hyvästi" eikä ollu merkkiäkään mistää jalkajutuist/ontumisest, vaik sil on ollu vaik minkälaist ongelmaa :) (lenkki ehk 20min xd, laiskaaaa)
Tallilla heitetiin Prinssille valjaat niskaa ja ohjasajoin kentällä, iha hyvin meni. Sit laitettii kärryt "perään" sillee et katsu vaa piti niist kiinni ku talutin prinssii/ohjasajoin. Sen jälkee "laitettii" kärryt kunnol kiinni (alinaki tuli), sillee et prinssi tottuis siihe, ja meijän pitikin laittaa ne sit oikeesti kiinni, mut yhen ruuvin paikkaa pitää säätää et ne on sopivat (hankala selittää) ku siis se rintaremmi olis muute ollu liia löysä/piukka :I mut ei mtää, joku päivä uusiks ! :D Prinssi otti homman iha hyvin, vähä se malttamattomasti vaihteli paikkaa, mut ei säikkyny kärryi tai mtää muutkaan :)

Että semmonen päivä, aika peruss juttua :D
tossa muuten jotain bannereita, mitä ehk käytän joskus/oon käyttäny xd



En oo käyttäny...

Tämänhetkinen


En oo vissiin käyttäny...









keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Mietiskelyä...♥

Tallilla oli ihan peruss, menin kuuden aikoihi (?) ja laitoin Prinssin laiskasti ja hitaasti ja energiattomasti kuntoon. Sen jälkeen kentälle maybe 25min jottai randomii tekee xd (nyt tulee tönkköö tekstii :P), siis satunnaisii laukkapätkii, pysähdyksii, peruutuksii, volttei ja jottai ja lopuks seisoskelin siel seläs xd, juu hieno liikutus ponille, olen aivan äimistyneenä täällä kotona ylpeänä ittestäni ♥ (oonkohan selvinpäin O.O)

Mutta juu, ajatus joka on pyörinyt päässä noiden Soikun videoiden katselemisen takia, on vloggaus, eli siis videobloggaus. En laittais niit julkisina YouTubeen, vaa piilotettuina ja sit tänne, ettei ne joutuis helpommin vääriin käsiin ja äitiki pysyis ees jotenki tyytyväisenä :D (terveisiä sullekki vaa)
Mut mun "vloggaus" ois niinku lähinnä tallipäivävideoita tai jotain esittelyjuttuja ja sit tietty näitä höpinöitä aiheesta "mitäteinäsken" tai "mitäteineilen" tai "mitätuleepäähännytsetuleeulos" tai näit "otanrandomvideonjosseonhuononiinotetaanuusilmanaihetta" <-- harjotelkaa äskenen ulkoota ;3
Jos nyt vaan maailma, sallii niin kaipa joku höbbänävideo tulee jostaii.. Niiku muusta kun heboista tai siis semmonen hepat50/50muuta, kun haluisin välil muutaki tänne, kun useille ihmisille hevonen on eläin siinä missä mikä tahansa muu! Ja tietystikkään ei tuolta tallilta väänny aina jotain videolle laitettavaa, vaikka harvinaisen lystikästä onkin xD

Mutta tämmönen paketti turhia juttuja :D helloub! ja öitää

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Loma !

Jes!
Vihdoinki Picmonkey suostu toimimaa loppuu asti ja sain tehtyy uuden bannerin ja muutenki taas vaihteeks muokkailin ulkoasuu <3 Mut nyt on KESÄ! <3<3 
Nojoo, olin ma-pe leirillä Prinssin kanssa, siis siellä Mylverintallilla. Meni ihan kivasti paitsi että tiistaina Prinssi sai aikaan pienen härdellin mut ei siit enempää, ku tulis kauhee stoori.
Okei, no ensinnäkää en oo aikoihi kirjottanu. Oli siihen mikä tahansa syy, nii se ei oo tarpeeks hyvä siihen, et miks mä en oo kirjottanu KOLMEEN KUUKAUTEEN O.O
Jep, hyvä kysymys. Mut ketä se nyt vaivaiskaan, kun oon tyylii ainut joka tätä lukee, ja sitäki teen vaa sillo ku kirjotan tänne xd 
Mut siis niin, tallille on nyt saapunu sen Katsun heppa (ei se Katsu vaa yks toinen xd) Tindra ja ollaan nyt jonkin verran maastoiltu niitten kans. Esim. eilen tein eka 30min laukanvaihtotreenii kentällä ja sen jälkee 2 tuntii kävelylenkkii ;) Mentii pitkin umpimettii, tai no oli siel polkui mut siis jossai misä määkää en oo ennen ollu xD
Tosi selvii selityksii, ei vaa jaks :/
Mutjoo, tnää oli marun tunti ja sen jälkee käytii viel katsun kans käppäilemäs :D

nomut..

Öitäää ;)
Sennnni
Tindra ja Prinssi, minä selässä :3

oik. Katsu, Tindra, Prinssi ja minä

Kovaa niityllä 

Leiriltä, leirikisat

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tilsat :/

Morjens!
Eli tänään pidin taas tunnin Katariinal, tosin tunnin sisältö oli vähän kehno, koska tilsat. Niimpä ei tehty oikeesti paljoo mitään, kolattiin kenttää ja lopuks Katariina ravaili ja laukkaili tota mäkee ylös ja alas.
En jaksa kirjottaa nyt kosk oon tallilla, mut sen verran vielä et jos tämmöset tilsakelit jatkuu ni Prinssi saa loman !

torstai 13. maaliskuuta 2014

Video :)

Video siit mitä tein muutama päivä sitten Katsun kanssa :)
+ Eilen olin Marun kans tallil ja hypeltiin siinä sitten :D


Tänään olin kävelylenkillä Alinan ja Junnun kans :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Maastokuvailua

Terve!
Eli eilen olin Katsun kanssa tallilla. Iskä heitti meijät hiukan ennen 11 sinne. Ruvettiin laittaa ponia kuntoon heti, et päästäis nopeesti liikkeelle.
   Kun oltiin valmiita, nii lähettiin sitten tietä pitkin kulkemaan ja välillä vähän ravasin. Sitten siinä niityllä otin hiukan laukkaa ja ravii ja Prinssi meni oikeen nätisti. Katsu napsi kuvii ihan koko ajan, ja kyl siält montakin hyvää tuli!
   Meijän piti sit käydä uittopaikal ottamas kuvii (eiuimaanmerijäässä).  Siel oli kuitenkin jotain koirailijoita, eli eipäs sitten mentykään. Käytiin eka vähän Hantuntietä pidemmällä ja sitten takas tullessa otettiin rannassa kuvia.
   Menin viel uudestaan niitylle. Sitten alko kuolaimien pyöräyttäminen ja koko ajan piti saada laukata, en kyl antanu. Pää pystyssä, jäykistyneenä, ei kuunnellu mitään pyyntöjä tai apuja ;E Ei yhtään kiva ! Sit alko pikkuhiljaa luistamaan vähän  paremmin.
   Otin viäl laukkaa ympyräl, ja se sit pyöri ihan ok... ei kyl mitään kiitettävää mut kumminski.
   Lähettiin sit tallille parin oikoreitin ja muun kanssa, et saatiin videoit ja kuvii :)

torstai 27. helmikuuta 2014

Sorii...

Viimeaikoin on ollu vähän tämmöst kiireistä ja näin. Ihan perushommia ollaan prinskuliinin kanssa tehty. Eilettäin tosin irtojuoksutettiin prinssi alinan kanssa, ja sitä ei oo tehty aikasemmin. Suju aika hyvin, paits että se meni koko ajan siihen tarha reunaa härnäämään junnuu ja aksuu :D :/
Huomenna, no en tiä mitä teen. Toivon, et voisin mennä  aikasin jonkun kameraukkelin kaa et sais vähä kuvii :D ja ois tietty kans kiva mennä maastoon ja laukkailemaan ja kaikkee... muttajoo !

lauantai 22. helmikuuta 2014

Hohhoijaa, eiks tää jo riitä! ♥

Morjens ja hyvää Suomen pronssi-iltaa! Senioripelaajat sai kijakon maaliin eli se on sitten viimenen peli :)/:( sekä että.
Noh kaikki kinos :D
Mutta elikkäs huominen vimppa vapaapäivä ja sitten koulu !! Aika rasittavaa, kun ei hirmusesti sinne mieli tee, so aarrgghhh!!!
Ja näistä tallipäivistä, eli:
Torstai talutusratsastusta !!
Torstaina mentiin iskän kanssa tallille mönkijällä. Laitettiin Prinssille varusteet ja iskä putsas boksin. Sit mentiin sinne toisel, kauimmaisel parkkipaikal ja äiti tuli sinne noitte muksujen (3x 3v + 2x 7v) ja Prinssi sai n. 15min toimia talutuspollena. Se homma oli sille ihan okei, no problem ja kai se kakaroista vähän tykkäskin ! :D
Lopuks kun kaikki oli saanu sitten mennä sen 100m lenkin Prinssin kanssa, niin näytin kaikki askellajit äitin pyynnöstä (käynti, ravi, laukka) siin tiellä. Sit lähettiin iskän kaa takas tallil laittaan Prinssi ja mentiin sit peräs mönkkäril kotiin :)
Perjantai/Lauantai
Olin pikkuveljen kaa tallil ja maastoiltiin ja oltiin kentäl molempina päivinä ja se ratsasti. Ihan tämmönen pikkunen perus! :)
Ja en tosiaan kirjota joka ainut päivä, vaan yritän kirjottaa aina kun oon tehny  jotain tai ainakin jos on kuvia! Uus banneri tulossa EHKÄ kunhan vaan saan uusia kuvia ;) joku sais ny luvan tulla kuvailee !!
Ja tos lopus pari jottai viime aikojen kuvii ! :)

tiistai 18. helmikuuta 2014

Vapaapäivä

Tänään oli vapaapäivä. Sen takii varmaan, koska on aika kiireistä...
No joku puol kolme sit mentiin iskän kaa tallil, putsattiin boksi ja laitettiin vesi. Lisättiin kans vähän turvet.
Se oli se mitä me tänään tehtiin, piats et kävin ottaa ponilt loimen pois! :D

Kaunis helmikuupäivä

Poninen;)

maanantai 17. helmikuuta 2014

Maastolenkki feat. Tytti & Nicko

Terve!
Tänään oltiin Prinssuskaisen kanssa maastolenkillä Tytin ja Nickon kanssa.

Iskä heitti mut tallille puol neljäks. Silloin siellä ei vielä ollu ketään. Putsasin sitten ekana karsinan, vaihoin veden ja laitoin Prinssille iltaheinät valmiiks karsinan eteen roikkumaan. Sitten Tytti tuli paikalle ja haettiin hepat tarhoista. Me sovittiin viime maanantaina, että mentäis tänään maastoon.
Laitettiin siinä sitten pollet kuntoon ja lähdettiin käppäilemään kuusiaidan vierustaa. Juteltiin siinä heppojen uittamista yms. Ennen Huunosia otettiin ravipätkä. Prinssi veti semmosta kiireistä tiktoktiktok-ravia aika reippaasti, että pysy Nickon mukana. Tuli ponille vähän semmosta kilpaviettiä.
Huunosten jälkeen otettiin uus ravipätkä ja Prinssi otti vähän laukkaakin pukin kera :D. Vähän harmitti kun jäi jälkeen, tai sitten tais vaan poju olla innoissaan!
Sitten Prinssi oli vähän semmosissa kiihtyneissä tunnelmissa, mut aika hyvin rauhottu. Mentiin Tytin kanssa siitä sinne hakkuualueen mettään. Siellä oli vähän hyppimistä ja pujottelua, kun oli kaatunu reippaasti puita.
Siitä lähdettiin polkua pitkin tulemaan tallille päin. Yhdessä vaiheessa piti vaihtaa niin, että Nicko meni edeltä (samoin kuin aluksi tiellä), kun Prinssi luuli näkevänsä jotain ja matka vähän tyssäs. Tai sit se maa oli vähän uppoova niin poni vähän hämmästys.

Loppumatka meni mukavin mielin! Ponit tyytyväisiä yms! Kun tultiin tallille, oli klo n. 17.10 eli hepoil piti olla heinäaika. Tosin ne ei ollu saanu niit.. No ajateltiin sitten että Heidi tulee koht antamaan. 17.35 ei sitten vielkään ollu tullu ni soitin Alinalle, että oliks niin että niiden piti antaa, mut eip! Niinpä mä ja Tytti sit annettiin niille heinät. :)
Olin kotona n. 18.30!

Hyvää illan jatkoa;) + kuvia ei nyt tullu koska tuota... köhköh ei ollu kameraa eikä kuvaajaa, eikä kännykälkää jaksanu ;/

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Maastossa

Morjens! Oltiin tänään Prinssin ja iskän kanssa maastossa. Tallilla oli Alina ja Emppu ja Niko ja yks Alinan kaveri. Ne liikutti Junnuu ja Arcosta, kun Adina on nyt siel Muumimaailmas.
Laitoin Prinssin kymmenes minuutis kuntoon ja lähettiin sitten iskän ja ponin kaa kuusiaitaa pitkin. Siitä käännyttiin oikeelle. Otettiin pari kertaa ravia ja siinä kohtaa tiellä, mistä näkyy meijän talo, otin laukkaakin vähän. Prinssi oli tosi hyvällä tuulella ja oli tosi tyytyväinen! :)
Lopuksi iskä putsas boksin jne. Tää nyt oli vaan tämmönen pikkupäivitys!

lauantai 15. helmikuuta 2014

Käppäilylenkki!♥

Morjes! Tänään otin kamerankin mukaan ja muutama kuva tulee tännekin.

Olin tallilla 10.45 ja pollet olivat syömässä vielä aamumuoniaan tarhoissa. Aloin sitten putsailemaan karsinaa ihan kaikessa rauhassa. Prinssi oli sontinut sinne aika reippaasti, joten työ ei loppunut kesken. Sen lisäks se oli saanut kakittua siihen juoma-astiaan muutaman kikkareen, siis aplodit Prinssille!
   Sen jälkeen laitoin Prinssille iltaheinät valmiiks Ikea-kassiin siihen karsinan oveen. Sitten keräsin kamppeita siihen käytävälle valmiiks ja Jaana (yks Nickon ihminen, Nicko uus hepo) tuli sitten siinä samassa paikalle. Suunniteltiin sitten niin, että mennään kävelyttää joku lenkki Nickon ja Prinssin kanssa, et jos mä näytän sille jonkun lenkin.

Karsina melkein putsattuna

Valmiit iltaheinät

Harjapakin sisältö

Sitten hain Prinssin sisälle. Harjailin sen kunnolla läpi. Karvanlähtö on nyt jotenki vähentyny... :/ Ihme homma. No ei sen kyl ois kuulunutkaan irrota vielä, että ihan hyvä vaan.
Prinssin kavioissa ei onneks ollut mitään hirveitä tilsoja. Kun katos se kengitys oli eilen ja ajateltiin sitten Jarin kanssa, että ei Prinssi tarvii mitään tilsakumeja, kun nyt on ollu reippaasti plussan puolella ja lunta on vasta Rovaniemellä. No, kiva kiva! Tänään tuli sitten sentti lunta tonne maahan ja maastolenkin jälkeen oli kuin olikin tilsat kavioissa. No, ehkä me pärjäillään seuraavaan kengitykseen asti D:
Tein sitten Prinssin kanssa samalla aamujumpatkin leivänpalaherkkujen kera. Alas, ylös, oikealle ja vasemmalle. Aikas ketterä toi mun ponini onkin, siis se yltää koskemaan turvallaan mahan alta sen takajalkoja :o. No nykyään me tehdäänkin tota melkein joka päivä, että kyllä sen kuuluukin pikku hiljaa hoksailla.



Pientä pelleilyä :D
 
 
Jaana haki vielä Nickon ja harjasi sen. Sillä aikaa mä yritin saada aikaseks jonkin sortin lettiä tohon pollen pehkoon, eipä tullut mitään.. :/ Oikee epätasasuuden huippu, vois ehkä jossain vaiheessa siistiä sitä vähän. Mut haluun silti, et se on pitkä ja tuuhee ♥
 
 
 
Sitten lähdettiin kävelemään. Nicko ja Jaana meni ekana ja mä ja Prinssi perässä. Lähdettiin sitä kuusiaidan vierustaa pitkin kävelemään sinne Huunosten tallille päin. Se kuusiaidan polku oli just sellasta loskajäistä, mut kyl siitä yllättävän hyvin pääs kulkee!
Prinssi yritti vähän kerjäillä, et oisko mulla herkkuja, kun Nickokin hamuili Jaanan taskuja. Nicko on semmonen 25v. puoliveriruuna, misä on kans aika paljon jotain kylmäveristä. Se on sellanen kiltti vanha jätti. Vähän hölmö ja tosi uteliaskin.
Joo. Elikkäs! Sitten tultiin siihen uittopaikan edustalle ja lähdettiin siitä mäkeä ylös. Se mäki oli aika jäässä, mut kyl siitä liukastelemattakin pääsi helposti. Siinä yhdessä kohdassa oli sellanen pieni railo, misä kulki vähän vettä. Se oli Prinssille aika jännä juttu, ja piti miettii hetken et mist kohtaa tullaan yli. Ja olihan se sit tyytyväinen kun siit päästiin.
 
Sitten oltiin jo melkein Huunosten kohdalla. Niillä oli kaikki hepat ulkona ja Bingo ravaili siel aika jännittyneesti kun me mentiin ohi. Tiltukin hirnahti. Mentiin sit siitä pellon vierustaa ja sieltä takasin tallille. Pellolla Prinssi ja Nicko haisteli toisiaan. Nicko oli ihan cool ja rauhassa siinä. Prinssi oli aika intona ja etujalkakin heilahti ilmassa :D Ihan ystävällismielistä se oli, että ei sen puoleen.
 
Tultiin siitä sitten takasin tallille. Otettiin tilsat pois jaloista. Jaana laitto Nickolle vielä loimen, mut mä en Prinssille, joten vein sen sinne ulos tarhaan.
 
Kuka siellä?


Pientä pomottelua Junnun osalta...